Viivi Suominen on uusi Pitsimissi


Paikallisuutiset |  2010-07-28 06:53:45 |  Risto Leino


Viivi Suominen oli myös yleisön suosikki. Tuore Pitsimissi on Radio Ramonan aamuhaastattelussa torstaina klo 8 (kuva Ari Anteroinen)

Viivi Suominen on uusi pitsimissi. Tuomaristo oli hyvin yksimielinen päätöksessään. Ensimmäiseksi perintöprinsessaksi valittiin Helena Riihitupa ja toiseksi perintöprinsessaksi Iina Pyymäki. Yleisöäänestyksen voiton vei myös Viivi Suominen.

Pitsimissi edustaa monissa eri tapahtumissa jatkossa, esimerkiksi Rauman Lukon kotiotteluissa missiä tullaan työllistämään. Lisäksi voittaja sai palkinnoksi henkilöauton kuukaudeksi käyttöön.

Aurinkoisessa kesäillassa järjestettyä Pitsimissi -kilpailua seurasi runsas yleisöjoukko kaupunginteatterin edustalla.

 

 



Share
 0    0    0  
Share



Suomen Ilmailuopisto ja Winnova solmivat yhteistyösopimuksen
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Elina Helkelä
 
Autonrenkaat hyvässä kunnossa Raumalla
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Elina Helkelä
 
Porin Viikinäisten puukotuksessa ei ollut kyse ryöstöstä
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Elina Helkelä
 
Nuori hirvi autettiin ylös suo-ojasta Eurassa
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Elina Helkelä
 
Lukko vahvoilla Unibetin veikkauksissa
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Risto Leino
 
Viritettyjä mopoja jäi Raumalla ratsiassa kiinni
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Risto Leino
 
Puunkaato-operaatio katkaisee aamun työmatkaliikenteen Luoteisväylällä
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Elina Helkelä
 
Pk-yritysten odotukset korkealla Satakunnassa
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Elina Helkelä
 
SAMKissa lukuvuoden avajaiset
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Elina Helkelä
 
Porin puukotuksen uhri ja tekijä tunsivat toisensa
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Risto Leino
 
Teknologiataloon koeverkosto talousvedelle
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Risto Leino
 
Maahanmuuttajalapsille toinen opetusryhmä Raumalla
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Risto Leino
 
Rakennusalan työttömyys väheni Satakunnassa
Paikallisuutiset | 2010-09-06 | Elina Helkelä
 
Kemikaaliriskit erityisvalvonnassa
Paikallisuutiset | 2010-09-06 | Elina Helkelä
 
As Oy Rauman Teinipolku valtakunnallisen työturvallisuuskilpailun finalistina
Paikallisuutiset | 2010-09-06 | Elina Helkelä
 
Feran superpesisjoukkue on nyt Rauman Lukko
Paikallisuutiset | 2010-09-06 | Elina Helkelä
 
Satakunnan poliisilaitoksen huumekoirat valtakunnan eliittiä
Paikallisuutiset | 2010-09-06 | Elina Helkelä
 
Rengasratsia pysäyttää autoilijoita
Paikallisuutiset | 2010-09-06 | Risto Leino
 
Lattomeren susi saattoi olla isokokoinen koira
Paikallisuutiset | 2010-09-06 | Risto Leino
 
Suomen paras petankkiseura selvisi Kokemäellä
Paikallisuutiset | 2010-09-06 | Risto Leino