Festivo soi Raumalla tällä viikolla


Paikallisuutiset |  2010-07-27 11:42:04 |  Ari Anteroinen


Kuvassa Festivon taiteellinen johtaja Mark Gothoni.

Rauman 27. Festivo-viikko tarjoaa taiteellisen johtajan Mark Gothonin suunnitteleman monimuotoisen konserttiohjelmiston, jossa on teosten ensiesityksiä, harvoin kuultavien säveltäjämestarien teoksia, useita Chopinin ja Schubertin sävellyksiä sekä paljon 1900-luvulla sävellettyä musiikkia. Päivisin kaupunkikuvaa elävöittävät eri estradeille levittäytyvät katusoitot ja intiimit musiikkimatineat festivaalikahvilassa.

Heti avajaiskonsertissa kuullaan Euroopan ensiesityksenä japanilaisen Takehiko Yamadan sovitus Prokofjevin orkesterisarjasta Romeo & Julia. Festivon ensiesityksenä puolestaan kuullaan tiistaina 3.8.  Unelmien illassa Beethovenin Jousikvartetto  sekä päätöskonsertissa 8.8. Olli Mustosen Sellosonaatti.

 

- Festivossa esiintyy tänä vuonna huomattava joukko nuoria suomalaisia kamarimuusikkoja, joista kaikki silti jo ovat saavuttaneet merkittävää kansainvälistä karrieeria, kertoo Mark Gothoni taiteilijavalinnoistaan.


Konserttipaikkoina Raumalla ovat Kulttuuritalo Poselli, Rauma-sali, Pyhän Ristin ja Kodisjoen kirkko, kaupunginteatteri, Villa Tallbo ja Saga Seniorikeskus. Eurajoella konsertoidaan Kustaa Adolfin kirkossa. Kahvilamatineoiden pitopaikka on festivaalikahvila Café Sali torin varrella.

Festivo-viikolla voi nauttia myös pääosin klassisesta musiikista koostuvasta katusoitosta, jota on tarjolla kahdesti päivässä kauppatorilla tai sen lähiympäristössä sekä Teatteriravintola Ankkurissa.  Katusoitot avaa maanantaina 2.8. klo 11.30 tämän hetken tunnetuin suomalainen katusoittaja, alttoviulisti Teemu Kupiainen.

 



Share
 0    0    0  
Share



Eurajoella tuetaan jätevesijärjestelmän rakentajaa
Paikallisuutiset | 2010-09-09 | Risto Leino
 
Eurajoella tuetaan jätevesijärjestelmän rakentajaa
Paikallisuutiset | 2010-09-09 | Risto Leino
 
Suomen Ilmailuopisto ja Winnova solmivat yhteistyösopimuksen
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Elina Helkelä
 
Autonrenkaat hyvässä kunnossa Raumalla
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Elina Helkelä
 
Porin Viikinäisten puukotuksessa ei ollut kyse ryöstöstä
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Elina Helkelä
 
Nuori hirvi autettiin ylös suo-ojasta Eurassa
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Elina Helkelä
 
Lukko vahvoilla Unibetin veikkauksissa
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Risto Leino
 
Viritettyjä mopoja jäi Raumalla ratsiassa kiinni
Paikallisuutiset | 2010-09-08 | Risto Leino
 
Puunkaato-operaatio katkaisee aamun työmatkaliikenteen Luoteisväylällä
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Elina Helkelä
 
Pk-yritysten odotukset korkealla Satakunnassa
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Elina Helkelä
 
SAMKissa lukuvuoden avajaiset
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Elina Helkelä
 
Porin puukotuksen uhri ja tekijä tunsivat toisensa
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Risto Leino
 
Teknologiataloon koeverkosto talousvedelle
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Risto Leino
 
Maahanmuuttajalapsille toinen opetusryhmä Raumalla
Paikallisuutiset | 2010-09-07 | Risto Leino
 
Rakennusalan työttömyys väheni Satakunnassa
Paikallisuutiset | 2010-09-06 | Elina Helkelä
 
Kemikaaliriskit erityisvalvonnassa
Paikallisuutiset | 2010-09-06 | Elina Helkelä
 
As Oy Rauman Teinipolku valtakunnallisen työturvallisuuskilpailun finalistina
Paikallisuutiset | 2010-09-06 | Elina Helkelä
 
Feran superpesisjoukkue on nyt Rauman Lukko
Paikallisuutiset | 2010-09-06 | Elina Helkelä
 
Satakunnan poliisilaitoksen huumekoirat valtakunnan eliittiä
Paikallisuutiset | 2010-09-06 | Elina Helkelä
 
Rengasratsia pysäyttää autoilijoita
Paikallisuutiset | 2010-09-06 | Risto Leino